Kathmandu

Microgamingin Kathmandu-kolikkopeli vie pelaajan Aasiaan, Nepalin pääkaupunkiin. Nepal on pienehkö sisämaavaltio Intian ja Kiinan välissä, puoliksi Himalajan vuoristossa ja puolittain vuoriston juurella. Kathmandu, joka on slotin tapahtumapaikkana, on ollut maan pääkaupunkina vuodesta 1768 lähtien. Legendat kertovat, että kuningas Gun Kamdev olisi perustanut kaupungin vuonna 723. Kaupungissa on paljon buddhalaisia ja hindulaisia temppeleitä, jotka on rakennettu jo 1600-luvulla. Näihin pääseekin tutustumaan myös Kathmandu-slotin parissa. Temppeleiden lisäksi pääset ihastelemaan muun muassa niiden esineistöä, kathmandumaisen torin herkkuja, norsuja sekä upeaa maisemaa auringon kohotessa vuorenhuippujen takaa.

Eikä pelissä tietenkään ole kyse pelkästä tunnelmoinnista, sen parissa pääsee kasvattamaan myös omaa pelikassaansa, jos onnetar on vain suosiollinen. Kathmandussa on viisi kiekkoa kolmessa rivissä ja tavoitteena on muodostaa voittoisia yhdistelmiä. Slotin kaksi wildia auttavat onneksi pelaajaa tässä tehtävässä. Lisäksi siinä on mahdollisuus saada täysin ilmaisia pyöräytyksiä. Näiden kierrosten etuna on myös se, että sinulle arvotaan satunnainen voittokerroin, joka voi olla jopa 5x. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että kierroksilla saamasi voitot viisinkertaistetaan. Jos tunnet sisälläsi asuvan uhkapelurin, voit kokeilla myös pelin Gamble-toimintoa. Siinä pääset veikkaamaan, onko seuraavaksi paljastettava kortti musta vai punainen tai mitä maata se on.

Panokset ja voittolinjat

Kathmandussa on viisi kiekkoa ja yhdeksän voittolinjaa. Voittolinjojen määrää voi säätää myös pienemmäksi. Tällä tavoin voi pienentää kokonaispanoksen summaa, sillä kolikot asetetaan aina per aktiivinen voittolinja. Kolikoita per voittolinja voi asettaa 1-20 ja kolikoiden arvon voi valita väliltä 0,01-0,50 €. Voittolinjojen määrää säädetään ”Select Lines” ja kolikoiden määrää ”Select Coins” -painikkeella. Kolikon arvoa säädetään puolestaan +/- kuvakkeista. Korkea-arvoisimmat symbolit ovat teemaan liittyvää esineistöä ja muuta kuvastoa, kirjain- ja numerosymboleista saa hieman pienempiä voittoja. Mukana on peräti kaksi erilaista wildia, jotka korvaavat kaikki perussymbolit. Kathmandun maksimipanos on 45 €, ja sen saa suoraan käyttöönsä ”Max Bet” -painikkeesta. Kathmandun RTP on keskikastin sijoittuva 96,29 %.

Ulkoasu ja teema

Kathmandu-slotissa on teemana Nepalin pääkaupunki ja tämä näkyy totta kai pelin ulkoasussa, erityisesti sen symboleissa. Niissä ovat pelikorteista tutut 10, J, Q, K ja A sekä Kathmanduun ja Nepaliin liittyviä asioita: Nepalin kartta, erilaisia herkkuja torilta, topakka elefantti, jota taluttaa parrakas mies ja vuorten takaa nouseva aurinko. Scatterissa on kuvattuna valtava kello, wildeissa esiintyy toisessa temppeli ja toisessa temppelissä käytettävä esine. Kathmandun päävärinä on tummaruskea, symbolit tuovat värikkyyttä ulkoasuun. Samoin voittolinjat, jotka näkyvät kiekkojen kummallakin puolella ja ovat erivärisiä. Kaikki tarvittavat pelipainikkeet löytyvät sinisellä ruudun alareunasta ja niiden yläpuolelta löydät tietoa panoksista ja voitoistasi. Äänimaailmassa luotetaan perinteisistä hedelmäpeleistä tuttuihin efekteihin.

Bonustoiminnot

Kathmandu-pelissä on erilaisia lisäominaisuuksia, jotka auttavat voittojen muodostamisessa. Ensimmäiseksi on mainittava se, että slotissa on peräti kaksi wildia. Lisäksi pelaajalla on mahdollista saada täysin ilmaisia pyöräytyksiä. Tämä onnistuu siten, että saa vähintään kolme scatteria, jotka voivat sijoittua minne tahansa kiekoille. Ilmaiskierroksia saa 15 kappaletta ja näihin kierroksiin liittyy mukava bonus. Tietokone arpoo sinulle voittokertoimen, joka voi olla parhaimmillaan 5x, eli saat kaikki näillä kierroksilla keräämäsi voitot viisinkertaisina takaisin. Kathmanduun sisältyy myös Gamble-toiminto, jota voisi kutsua suomalaisittain tuplaukseksi. Aina kun voitat, sinulla on mahdollisuus yrittää voittosi kaksin- tai nelinkertaistamista. Tuplauksessa sinun täytyy arvata oikein, onko seuraavaksi näytettävä pelikortti musta vai punainen, voiton nelinkertaistamisessa veikkaat kortin maata.

Hyvät puolet

On mukavaa päästä tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja Kathmandu-pelin avulla voit tehdä sen mukavasti vaikka omalta kotisohvalta käsin. Slotti tutustuttaa pelaajan Nepalin pääkaupungin ihmeisiin. Kathmandussa on peruspelin lisäksi kaksi bonustoimintoa. Gamble-toiminto voi olla varsin koukuttava. Voit arvata paljastettavan kortin väriä tai maata. Jos arvaat oikein, ensimmäisessä tapauksessa voittosi tuplaantuvat ja jälkimmäisessä nelinkertaistuvat. Jos rohkeus ja onni vain riittävät, voit tehdä tämän jopa viidesti peräkkäin. Lisäksi pelaajalla on mahdollisuus saada täysin ilmaisia pyöräytyksiä, joissa voitoilleen saa vielä lisäkertoimen. Kathmandu on hyvin simppeli peli, joten se sopii hyvin aivan vasta-alkajille. Kaikki pelissä tarvittavat painikkeet löytyvät helposti ruudun alareunasta, joten pelaajan ei tarvitse vaivata päätään niiden etsimisellä.

Huonot puolet

Kathmandu on varsin näppärä peruspeli, mutta valitettavasti se ei kohoa kolikkopelien kirkkaimpaan kärkeen. Ensinnäkin sen ulkoasu on melko tavanomainen, äänimaailmasta puhumattakaan. Lisäksi on huomioitava, että siinä on maksimissaan yhdeksän voittolinjaa, mikä on slottien perustasoa alempi. Kathmandu tarjoaa bonuksina ilmaiskierroksia ja voittokertoimia, jotka todellakin ovat kolikkopelaajien mieleen, mutta ne eivät määrässään pysty kilpailemaan monien muiden slottien kanssa. Monissa nykypeleissä ilmaiskierroksia voi saada jopa kymmeniä ja voittopotit voivat nousta huomattavasti suuremmiksi. Esimerkiksi Kathmandun jackpot on 600, mukava summa tämäkin, mutta se kalpenee monissa muissa sloteissa jaettavien megapottien rinnalla. Kathmandu on toimiva peruspeli, mutta mitään varsinaista uutta tai erilaista se ei onnistu pelaajille tarjoamaan.

Yhteenveto

Microgamingin Kathmandu-slotti tutustuttaa pelaajan Kathmanduun, Nepalin pääkaupunkiin. Jos siis tunnet kaukokaipuuta, Kathmandu-peli voi tuoda tilanteeseesi lohtua. Pääset nimittäin ihastelemaan kaupungin vuorisia maisemia, kauniita temppeleitä ja kaduilla kulkevia elefantteja. Slotti on selkeä ja simppeli, joten aikaisempaa pelikokemusta ei tarvita. Kathmandua voikin suositella erityisesti kaikille perinteisten kolikkopelien ystäville, lisähupia se tuo wildien, voittokertoimien ja ilmaiskierrosten muodossa. Pelaaminen ei vaadi suurta rahallista panostusta ja jos haluat vain nauttia pelin tunnelmasta, sitä on mahdollista pelata ihan leikkirahallakin. Tällöin jää tosin paitsi pelin voitoista, joita voi halutessaan yrittää myös kaksin- tai nelinkertaistaa. Arvaat vain, onko seuraava kortti musta vai punainen, tai mitä maata se on. Lähde sinäkin aasialaisiin tunnelmiin Kathmandu-slotin parissa!